Mietityttää vaan kokoajan, et entä jos nyt olisin raskaana ja entä jos menkat ei alkaiskaan. Kokoajan kuulostelen omaa kroppaani ja mietin et voisko tuo ja tuo juttu olla merkki raskaudesta. Vaikka eihän niitä vielä niin alussa tule. Tiiän kyllä et siitä tulis rankkaa. Varsinki rahallisesti. Mutta silti. Niin paljon haluaisin lapsen. Vähän aikaa sitten luulin oikeesti olevani raskaana ja olin aika onnellinen sillon ku en tienny asiaa vielä varmaksi. Sitte ku en ollukkaan niin tuntu että ei haluu uskoo ettei oo. Sen jälkeen en oo oikeen juuri muuta osannu miettiäkkään (koulujuttujen lisäksi). Tuntuu vaan niinku olis menettäny jotain vaikka eihän mulla oo edes ollu mitä menettää. Tiiän kyllä että Matti on sitä mieltä että aletaan harkita lapsia vasta kolmen vuoden päästä kun oon valmistunu koulusta. En jaksais enkä haluais oottaa niin pitkään.