Eipä tässä nyt oo juuri muuta menlkeen tullut edes tehtyä kuin itkettyä melkeen joka päivä. LÄhinnä nyt siitä on ne itkut tulleet kun on rahat niin vähissä, siitä etten haluais että Matti muuttais vielä omaan kämppään asumaan, siitä että vihaan Matin äitiä niin paljon ja siitä että haluan pois tästä koko kaupungista. Eilen illalla sain itkun aikaan kun edes ajattelin omaa entistä kotia pohjoisessa. Meinaa tulla nyt kirjoittaessakin. Ikävä on sinne kotikulmille. Pääsis edes käymään vähän useammin mutta kun ei. Ei ole varaa eikä aikaakaan kun kohta alkaa taas koulu. Totaalinen rahapula kestää vielä reilut pari viikkoa ja sitten helpottaa kun alkaa juosta taas opintotuki  ja Matilla palkka. Jouduttiin jo pyytämään Matin isältä rahallista apua että selvitään edes sinne asti.

Koulun alkua en oota kuin siitä syystä että pääsee taas purkamaan välillä näitä huolia kuraattorille. Siellähän mä juoksin koko viime talvenkin kun ei olis muuten pää kestänyt ollenkaan.

Ainoa asia mikä tällä hetkellä pitää edes vähän kasassa mua on se että muutaman kuukauden päästä koko homma voi ihan todella helpottaa ja voidaan alkaa etsiin asuntoa Oulusta. Tai no olenhan mä niitä katsellut jo vähän ennakkoon.

Pelkään vaan sitä että jos kaikki ei menekkään sillain niin kuin ollaan suunniteltu niin miten mä sitten selviän. Tuntuu ettei pää kestä jos en pääse täältä pian pois. Eikä se kyllä kestä Matillakaan jos se ei pääse äidistään eroon.