Miksi pitää haluta jotain sellaista minkä tietää mahdottomaksi saada ainakaan vielä pitkään aikaan? Tästä vauva-asiasta alkaa ihan oikeesti muodostua ongelma jos se ei jo ole sitä. Yritin eilen ilalla jutella asiasta Matin kanssa kun tuntuu että kukaan ei oikeastaan ymmärrä miltä minusta tuntuu. Matti tuumasi että kyllä hän tietää että mua harmittaa ja käänsi kylkeä. Teki mieli lähteä keittiöön tai johonkin istuskelemaan ja sureksimaan yksinään kun toiselta ei tuntunut saavan minkäänlaista tukea. Välillä vaan lausahduksen että yritä nyt nukkua. Nukahdin sitten joskus kolmen ja neljän väliin. Sekin vähän mietitytti että toinen istuu illan pitkän koneella mesessä ja kuuntelee naispuolisten kavereidensa mies- ja muita huolia ja yrittää auttaa mutta sitten ei voi puhua tyttöystävänsä kanssa suhteeseen liittyvistä asioista. Ja sekin että kaverinsa tyttöystävälle lupaa et kyllä me voidaan mennä heidän lastaan vahtimaan jos he haluavat omaa aikaa yms. Ja sitten hän tulee kotiin ja sanoo et joo sanoinpa tuossa Astalle näin. Ei siinä mitään. Ei mulle Astaa vastaan mitään ole eikä sitä niiden lasta mutta olisi nyt voinut kuitenkin kysyä minultakin. Ja jos tässä mielentilassa mut laitetaan hoitamaan pientä vauvaa niin tuleeko siitä sitten mitään?