Eli anoppi. Vittu ku minä en enää jaksa. En enää tiedä miten jaksais purkaa kaiken kiukun ja vihan sitä ihmistä kohtaan. Tekee vaan mieli päästä sanomaan asiat halki.

Hän soitti eilen että Matin on ihan pakko ja välttämätöntä tulla avuksi hänen siskonsa muuttoon. "Tästä asiastahan on kyllä keskusteltu. Etkö muista?" Matti ei muista koska asiasta ei ole meidän kuullen puhuttu ja sanoo että ei pääse tulemaan kun ollaan yli puolen Suomen päässä. "Se on nyt pakko päästä. Ota vaikka taksi asemalle jos sieltä ei muka kukaan käy missään. Vai onko se rahasta kiinni? JOs oot laittanu tilisi niin huonoon jamaan ettei ole rahaa niin olen kyllä todella vihainen." "Kyllä minä ymmärrän että on kiva viettää lomaa tyttöystävän kanssa kun on kesä ja on kivaa olla rakastunut mutta perhehän se on jonka kuuluu pitää yhtä." Siinä vaiheessa minun pinna petti ja meinasin ottaa puhelimen matilta ja sanoa siitä perheen yhtäpitämisestä muutaman sanasen. Kuten sen että kuka hänenkin kanssaan viitsii yhtä pitää kun hän ei ole mitenkään vastavuoroinen.

Ja hänen tätinsä hautajaisiin täytyy kuulemma Matin mennä vaikka koko tätiä ei Matti ole kovin monesti edes tavannut. Eli käytännössä tuntematon ihminen.

"Jos et pääse tulemaan sieltä niin olen kyllä hyvin pettynyt sinuun."

Niin kyllähän sinä saat olla pettynyt mutta mieti vain kuinka moni on pettynyt sinuun.

MÄ en varmaan koskaan oo toivonu kenenkään kuolemaa yhtä hartaasti. Anteeksi vaan tämä julma ajatus mutta mun elämäm olis ilman häntä paljon parempi. Ja monen muun elämä.