Nyt tuntuu ettei jaksa enää yhtään ainutta tempausta erään tietyn henkilön suunnalta. Ei yhtään ainutta päättömyyttä. Meidän pitää hänen suunnitelmiaan kunnioittaa ja ottaa hänet huomioon ja kuitenkaan hän ei vähimmässäkään määrin ota ketään muuta huomioon missään suunnitelmissaan.

Mä taas en jaksa sitä että jatkuvasti tulee muutoksia ja kaikki suunnitelmat kaatuu ja menee pilalle. Tällä hetkellä tuntuu että haluan poissa täältä sen ihmisen vaikutuspiiristä mutta se tietäis sitä että pitäis jättää Matti. Tai sitten pitäis ottaa se mukaan mutta eihän se pääse.

Minä en ole ainoa joka ei anopin toimintaa ymmärrä. Joka ainoa ihminen jolle olen siitä kertonut on ihmetellyt että miksi näin on ja kuinka niin voi olla. Pahalta tuntuu se että Matti leimaantuu siinä hyvin nopeasti joksikin mamman pojaksi. Toisaalta totta kyllä että voisi hän itse ottaa härkää sarvista ja muuttaa asioita.

Matti kysyi eilen että olenko mä jättämässä hänet. Vastasin että se varmaan olisi mielenterveydellisesti kaikkein järkevin vaihtoehto. En kuitenkaan halua. Rakastan Mattia. En halua jättää häntä enkä halua olla yksin. Enkä halua aloittaa alusta kaikkea mitä meillä jo nyt on.

Huomenna pääsen terveydenhoitajalle juttelemaan tästä tilanteesta. Mutta toisaalta mitä minä voin tälle asialle tehdä?